OYS Konsti asiakkaille
Konstin tarina
Oman onnen osasia, elämän monia murusia, niistä koostuu Konsti.
Konsti on turvallisen arjen kiintopiste, jossa suunnitellaan yhdessä reitit ja rastit elämän monihaaraisille poluille. Se on luja, mutta joustava. Lähellä, mutta antaa myös tilaa.
Konsti kulkee mukana niin rutiineissa kuin uusissa ympyröissäkin. Yksilön ja perheen arki sujuvoituu, kun tutut tavat hiotaan yhteen juuri sopivien, tuoreiden konstien kanssa.
Yksilön vahvuuksia tukemalla palaset loksahtelevat paikoilleen, ja löydämme yhdessä parhaan reitin omassa elämässä.
Palvelumme
Konsti tarjoaa moniammatillisia tutkimus- ja kuntoutusarviopalveluja sekä kuntoutuspalveluja. Toimintaamme määrittävät asiakkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen sekä osallisuuden vahvistaminen. Palvelut räätälöidään asiakaskohtaisesti ja yhdessä läheisten ja muun verkoston kanssa.
Tuotamme kuntien peruspalveluita tukevia, erityisosaamista vaativia palveluja Pohteen alueen asiakkaille sekä mahdollisuuksien mukaan muiden hyvinvointialueiden asiakkaille. Palvelut tuotetaan polikliinisesti paikan päällä, asiakkaamme omassa arkiympäristössä tai digitaalisina etäpalveluina. Pääpaino on avopalveluissa, ja lisäksi yksikössä on 30 asiakaspaikkaa vaativaa ympärivuorokautista osastokuntoutusta tarvitseville asiakkaille.
Asiakkaat ohjautuvat meille lääkärin lähetteellä tai jatkoarvioon / -hoitoon muista terveydenhuollon yksiköistä, tai Pohteen vammaispalveluiden asiakasohjauskeskuksen kautta.
Palveluidemme tavoitteena on henkilön elämänhallinnan tukeminen, sekä kuntouttavan ja sujuvan arjen järjestäminen.
Konstin tilat valmistuivat vuonna 2019. Viihtyisissä, esteettömissä ja käyttö joustavissa tiloissa hyödynnetään viimeisintä teknologiaa. Osastokuntoutuksen tilat mallintavat normaalia arkea, ja asiakashuoneet soveltuvat erilaisten ihmisten tarpeisiin ja oikeuksiin. Tilat turvaavat asiakkaidemme yksityisyyttä, omatoimisuutta ja itsemääräämisoikeutta.