Takaisin

Kriittisesti sairastuneen tai vammautuneen potilaan teho-, tehovalvonta ja valvontahoito

Vastaamme Pohjois -Pohjanmaan hyvinvointialueella kriittisesti sairaiden potilaiden hoidosta, Oulun yliopistollisen sairaalan yhteistoiminta-alueella vaativasta erityistason tehohoidosta  sekä Oulun yliopistollisen sairaalan sisäisestä hätätilapotilaiden akuuttihoidosta ja sairaalan sisäisestä elvytystoiminnasta.

Hoidamme potilaita, joilla on sairauden, vamman tai suuren kirurgisen toimenpiteen vuoksi tilapäisiä, ohimeneviä elintoimintahäiriöitä. Yksiköissämme tarjotaan ympärivuorokautista sairauksien ja elintoimintahäiriöiden diagnostiikkaa, monitorointia ja hoitoa. Tehohoitoa tarvitaan silloin, kun potilaalla on hengissä pysymistä vaarantava elintoimintahäiriö tai sellaisen uhka, mutta hänellä arvioidaan olevan mahdollisuudet hyvään toipumiseen.

Tavoitteena on tukea ja tarvittaessa korvata akuutisti vakavasti sairastuneen potilaan heikentyviä elintoimintoja ja hoitaa häiriöiden taustalla olevia syitä. Tehohoidolla torjutaan tilapäiseksi arvioitu hengenvaara, hoidetaan ja diagnosoidaan hengenvaaraan johtanut perussyy sekä estetään peruuttamattomien elinvaurioiden kehittyminen. Potilaan kannalta on oleellista mahdollisimman nopea toipuminen vähintäänkin aikaisempaa toimintakykyyn.

Tavallisimmat potilasryhmät tehohoidossa ovat erilaisiin vaikeisiin infektiohin liittyvä sepsikset, avosydänleikkausten jälkitilat, neurokirurgisten leikkausten jälkitilat, vaikeat aivoverenkiertohäiriöt, kallo-aivovammat ja erilaiset myrkytykset. Tyypillisesti potilaalla on ongelmia yhdessä tai useammassa elintoiminnossa kuten  hengityksessä, verenkierrossa tai tajunnassa. Tavallisesti hän tarvitsee eri tasoista hengityksen laitteellista tukihoitoa, sydämen toiminnan ja verenkierron ylläpitämiseksi suonensisäistä jatkuvaa lääkehoitoa tai jatkuvaa munuaisten toiminnan laitteellista korvaushoitoa. Potilaan tilan seurantaan tarvitaan jatkuvaa elintoimintojen monitorointia ja seurantaa. Nykyään keuhkojen ja sydämen toiminta voidaan kokonaan korvata tietyissä rajatuissa tilanteissa nykytekniikoilla myös pitkäaikaisesti kehon ulkoisia menetelmiä käyttäen (ns. ECMO-hoito). Tehohoitoa annetaan myös siltahoitona elinsiirron mahdollistamiseksi tai joissakin tapauksissa kuoleman jälkeen tapahtuvan elinluovutuksen mahdollistamiseksi.

Ensihoidon toimiva hoitoketju on akuutisti sairastuneen tai vammautuneen potilaan kannalta ensiarvoisen tärkeä.  Hätäkeskus hälyttää lähimmän, tarkoituksenmukaisimman ja kohteen nopeimmin tavoittavan ensihoitopalvelun yksikön hälytysohjeidensa mukaisesti. Ensihoidon suorittaman potilaan hoidon tarpeen arvion jälkeen kriittisesti sairastunut tai vammautunut potilas kuljetetaan tarkoituksenmukaisimpaan hoitopaikkaan samalla huolehtien potilaan peruselintoimintojen hoidosta aina tehostetun hoidon tasolle saakka (hoitotason yksikkö).

Ensihoidossa, yhteispäivystyksissä, leikkaussaleissa ja vuodeosastoilla työskentelevät lääkärit, sairaanhoitajat ja ensihoitajat ovatkin avainasemassa potilaan elintoimintojen häiriöiden välittömän hoidon tarpeen tunnistamisessa. Heidän tulee havaita tehostettua hoitoa (teho-, tehovalvonta tai valvontahoito) edellyttävät muutokset potilaan elintoiminnoissa ja huolehtia tarvittaessa nopeasta yhteydenotosta tehohoitolääkäriin.

Potilasturvallisuusnäkökulmasta on tärkeää tunnistaa ajoissa kriittinen sairaus ja aloittaa asianmukainen hoito. Jollei näin tapahdu, potilaan tila voi heikentyä peruuttamattomasti. Sairaalassamme on potilaiden seurannassa päivystyksessä ja vuodeosastoilla käytössä aikaisen varoituksen pisteytysjärjestelmä, jonka avulla on helppo tunnistaa teho-osastolla toimivan hätätilapotilaan ensihoitoryhmän hälytyksen tarve.

Tehohoidon jälkeen ongelmina potilaan toipumisessa voivat olla vaikea yleistynyt lihasheikkous ja kognitiiviset eriasteiset vaikeaan sairauteen liittyvät aivotoiminnan häiriöt. Nämä voivat vaikeuttaa kotona selviämistä tai selviämistä itsenäisesti päivittäistoiminnoissa. Tehohoidon jälkeiseksi oireyhtymäksi nimitetään tilannetta, jossa sairaalasta kotiutuneella ja kriittisestä sairaudesta tai vammasta toipumassa olevalla potilaalla havaitaan uusi tai vaikeutunut ongelma jollakin edellä mainituista elämän osa-alueista. Tavallisimmin oireyhtymä ilmenee yleisenä lihasheikkoutena ja lihaskatona, eri asteisina mielenterveyden ja aivotoiminnan (esimerkiksi muistin, keskittymiskyvyn ja ajattelun ongelmat) häiriöinä sekä univaikeuksina.

Tehohoitokeskuksessa toimii tehohoidon jälkiseurantapoliklinikka. Jälkiseurantapoliklinikalle kutsutaan tehohoidossa olleita potilaita tietyin kriteerein tai sinne voi tulla myös lähetteellä, mikäli toipumisessa on ollut ongelmia. Lisäksi tarjoamme sopeutumisvalmennuskursseja.

OYS tehohoitokeskukseen on keskitetty tiettyä vaativaa erityistason tehohoitoa tarvitsevien potilaiden hoito. Sellaisia ovat esimerkiksi monivammapotilaat, vaikeat kallo-aivovammat, sydänkirurgista hoitoa tarvitsevat potilaat, selkäydinvammapotilaat ja kehon ulkoista happeuttamishoitoa (ECMO-hoito) tarvitsevat vaikeasta akuutista sydämen tai keuhkojen toiminnan häiriöstä kärsivät potilaat.

OYS tehohoitokeskuksessa potilaita hoitaa laaja monialainen usean erikoisalan moniammatillinen tehohoitolääkäreiden johtama ammattilaisten joukko.  Potilaan hoitotyön toteuttamisessa korostuu kuntouttava hoitotyön ote potilaan toimintakyvyn palauttamiseksi mahdollisimman nopeasti. Asiantuntijamme tekevät yhteistyötä tehopotilaan oikea-aikaisen, potilaslähtöisen ja yksilöllisen hoidon turvaamiseksi ja toteuttamiseksi.

Toimimme opetussairaalana eri henkilöstöryhmille (lähihoitajat, välinehuoltajat, osastonsihteerit) ja koulutamme eri terveydenhuollon ammattihenkilöitä (esim. lääketieteen opiskelijat, sairaanhoitaja opiskelijat, erikoistuvat lääkärit). Tarjoamme tehohoitolääketieteen yliopistotason erityiskoulutusta eri alojen erikoilääkäreille. Teemme lääketieteellistä ja hoitotieteellistä alan tutkimusta ja kehitystyötä.

Suurin osa hoidetuista potilaistamme toipuu entiseen toimintakykyynsä. Fyysisen toimintakyvyn rajoitteita on kuitenkin lähes kaikilla tehohoidossa olleilla ensi viikkoina tehohoidon jälkeen. Toipuminen on sitä hitaampaa, mitä vaikeammasta ja pitkäkestoisemmasta sairaudesta on kyse. Heidän toipumistaan voidaan edesauttaa kuntouttavin keinoin. Edeltävä heikko toimintakyky, huono hoitomyöntyvyys ja pitkäaikaissairaudet heikentävät kykyä toipua vaikeista sairauksista.

Suomen tehohoitoyhdistyksen eettisten ohjeiden mukaisesti jokaisella ihmisellä on tilapäiseen hengenvaaraan jouduttuaan yhtäläinen oikeus tehohoidon tarpeen arviointiin. Hoidon aiheellisuuden arviointiin eivät saa vaikuttaa potilaan sukupuoli, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto tai muu vakaumus, yhteiskunnallinen asema tai toiminta, varallisuus, elämäntavat tai muu henkilökohtainen asia.