Potilaille ja asiakkaille
Iriksen tarina – aortan katetritoimenpide
Pikkulottakuntoutuksessa 91-vuotias Iris Teräs halusi kuntosalilla kokeilla, yltäisikö hän vielä entiseen ennätykseensä – ja niin kävi! Yksi kerta vielä ja nyt jalkaprässin lukemaksi 70 kg. Näin vain uusi ennätys oli saavutettu ja saattoi taas totella ohjaajaa.
”Teräs-mummelin” vauhti ei helpolla hidastu
Melko säännöllinen liikuntaharrastus oli pitänyt Iriksen hyvässä kunnossa. Edelleen hän käy päivittäin puolen tunnin sauvakävelyllä ja tuolijumppaankin hän ehtii joka toinen viikko.
Iris teki suurimman osan elämäntyöstään aikuiskasvatuksen parissa, toimien viimeiset kaksikymmentä vuotta Rovaniemen kansalaisopiston apulaisrehtorina. Iloisena ja ulospäin suuntautuvana ihmisenä hän viihtyi työssään ja loi hyvän määrän ystäviä. Lukuisilla ulkomaanmatkoillaan Iiris kerrytti lisäksi ulkomaisia ystäviä, joista muutamien kanssa yhteys on säilynyt sähköpostitse useita vuosia.
Irikselle elämässä tärkeintä on ollut oma perhe. Hän ehti olla puolisonsa kanssa avioliitossa 63 vuotta ja sattuipa työpaikkakin olemaan yhteinen. Perheeseen syntyi yhteiselon aikana viisi lasta. Nyttemmin Iiriksellä on lastenlapsia kymmenen ja lastenlastenlapsia kolme, joten yhteydenottoja eri puolille Suomea ja ulkomaille asuviin riittää. Onneksi on WhatsApp – ja passikin uusittu!
Nykyisin Rovaniemellä ikäihmisten asumiskeskuksessa vuokralaisena asuva Iris ei vielä käytä talon palveluja, vaan hoitaa kaiken itse ruokakaupassa käyntejä lukuun ottamatta. Paljon aikaa kuluu lukemiseen: Viime vuonna luetuksi tuli 140 kirjaa, joista merkinnät ovat omassa vihossa. Siitä on mukava niitä joskus muistella.
Oman aikansa vie Irikseltä myös hänen vetämänsä, talon naisasukkaille tarkoitetun ”Teräs-mummelit” -ryhmän toiminnan suunnittelu ja valmistelu. Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko, ja sen toiminnan tavoitteena on yksinäisyyttä tuntevien talon asukkaiden viihtyvyyden lisääminen ja heidän aktivointinsa. Teräs-mummeleissa jokainen yksilö on yhtä tärkeä. Kokoontumisissa muistellaan yhdessä menneitä, lauletaan, nauretaan ja pidetään yllä aivojen vireyttä vaikkapa ”hoksottimien kuntokoululla”.
Iriksellä ei aika käy pitkäksi.
Sydämeen varaosia
Kahdeksan vuotta sitten Iriksen aorttaläppä huomattiin kalkkeutuneeksi vuositarkastuksen yhteydessä. Sydämen ultraäänitutkimuksia tehtiin alkuun noin kahden vuoden välein, jonka jälkeen seurantoja tihennettiin. Joulukuun 2021 sydämen ultraäänitutkimuksessa lääkäri totesi aorttaläpän tilanteen tiukentuneen huolestuttavasti.
Iris oli iloinen, kun lääkärin kanssa sovittiin papereitten lähettämisestä Oulun yliopistolliseen sairaalaan ja aorttaläpän vaihdon suunnittelun aloittamisesta. Hän tarkisti vielä itse Omakannasta, että paperit olivat saapuneet Ouluun ja sydänlääkäri oli tehnyt päätöksen tulevasta toimenpiteestä.
Pian Sirpa-hoitaja soitti tulevalle potilaalle OYSin hoidonsuunnittelusta, alustaen 1.2.2022 suunniteltua toimenpidettä. Puhelun aikana keskusteltiin kaikesta aina matkaan liittyvistä käytännön asioista toimenpiteeseen valmistautumiseen.
Turvallisissa käsissä
Rovaniemeltä Ouluun Iris saapui toimenpidettä edeltävänä päivänä Kela-taksilla. Sairaalaan tultua käytiin verikokeissa, röntgenissä ja sydämen ultraäänitutkimuksessa. Itse ei tarvinnut kulkea isossa sairaalassa, vaan potilaskuljettaja vei paikasta toiseen.
Iris kohdattiin OYSissä lämmöllä. Erityistä iloa Irikselle tuotti häntä tulevaan Oulun matkaan valmistaneen Sirpa-hoitajan tapaaminen sairaalassa. Toimenpidesalin eteistilassa, jonne Iris oli tuotu vuoteella, kosketti lääkäri Matti vielä ohi mennessään Iriksen olkapäätä. Tämä kosketus teki lähtemättömän vaikutuksen: potilaalta hävisi pelko ja hän tiesi olevansa turvallisissa, osaavissa käsissä.
Teräksisellä tahdolla tulevaisuuteen
Irikselle tehtiin aortan katetritoimenpide, jossa kalkkeutuneen aorttaläpän päälle viedään verisuonta pitkin uusi aorttaläppäproteesi. Toimenpide tehdään joko paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa, riippuen potilaasta. Iriksen toimenpide sujui hyvin ja oli ohi nopeasti.
Toimenpiteen jälkeen Iris siirrettiin Sydäntehovalvontaan, jossa hänen sydämensä rytmiä ja pistopaikkoja seurattiin. Valvonnasta hän soitti omalla puhelimellaan lapsilleen ja kertoi kaiken olevan hyvin. Lyhyen sydäntehovalvonnan jälkeen Iiris siirrettiin Sydänseurantaan, jossa hänen toipumistaan seurattiin.
Kahden yön jälkeen lähti Rovaniemelle ambulanssilla kiitollinen, onnellinen ja erittäin tyytyväinen potilas.