Timo Kivimäki, Sairaanhoitaja
Timo toimii sairaanhoitajana monipuolisissa tehtävissä. Muun työn lisäksi hänen vastuualueita ovat osaston turvallisuus- ja työsuojeluasiat. Vapaa-ajalla Timo harrastaa liikuntaa ja luontokuvaamista.
Mitä teet työksesi?
Olen sairaanhoitaja osastolla 6.
Mitä työpäiväsi pitävät sisällään?
Osastomme hoitaa kirurgisia potilaita. Osastomme erikoisalojen monipuolisuudesta johtuen myös työpäivien sisältö vaihtelee todella paljon. Työtä tehdään moniammatillisessa yhteisössä, joten päivittäin saa tehdä yhteistyötä erilaisten osaajien kanssa. Kahta samanlaista potilasta ja päivää ei ole. Jokainen päivä on aina hieman erilainen. Osastolla vastuualueenani on osaston turvallisuusasiat sekä olen työsuojeluyhdyshenkilö. Lisäksi toimin osaston potilasturvallisuustiimin vastuuhenkilönä.
Miten päädyit näihin tehtäviin?
Muutin keväällä 2009 Porista Ouluun. Virallisesti olen aikaisemmalta koulutukseltani nuoriso- ja vapaanohjaaja. Kokemusta löytyy myös monelta muulta alalta. Valmistuin 2007 Nuoriso- ja vapaan ohjaajaksi. Sopivaa työtä ei tuntunut löytyvän, joten päädyin tekemään turvallisuusalan töitä. Ennen Ouluun muuttoa olin päivät nuorten parissa ammattikoulussa ja illat sekä viikonloput joko vartijana tai portsarina.
Keväällä 2009 muutin Ouluun. Ensin olin opintojen ohessa vartijana Oys:ssa. 2011-12 tein sijaisuuksia silloiselle Oulun kaupungin psykiatrian suljetulle osastolle Peltolassa.
Kesäksi 2012 päädyin puolivahingossa kesätöihin osastolle 6 ja sillä tiellä olen edelleen. Kesällä 2018 sain osastolta vakituisen toimen.
Minustahan ei koskaan pitänyt tulla vuodeosaston hoitajaa…kun aloitin opiskelut 2009 päätin että vuodeosasto on viimeinen paikka, josta minut löytäisi 😀
Mikä työssäsi on kiinnostavinta?
Työssäni pidän monipuolisuudesta sekä haastavuudesta. Pystyn hyödyntämään kaikkia aikaisempia työ- sekä harrastuselämän kokemuksia sairaanhoitajan työssä.
Kohtaamme päivittäin ihmisiä eri taustoista sekä erilaisissa elämänvaiheissa. Työ on myös jatkuvaa kehittymistä. Työssä pitää osata toimia paineen alaisena sekä osata reagoida jatkuvasti muuttuviin tilanteisiin.
Hoitotyö on mielestäni tiimityötä. Hoitotyössä ei ole olemassa pieniä ja isoja rooleja. Jokaisella on yhtä tärkeä rooli ihmisen ja kokonaisuuden kannalta.
Miten palaudut töistä?
Pyrin kehittämään omaa fyysistä ja psyykkistä kuntoani kuntosalilla. Liikunta ja ulkoilu on lähellä sydäntä. Luonnossa kameran kanssa liikkuminen on oiva keino irtautua töistä.