Takaisin

Lasten korvatulehdukset ja korvien putkitus

Jos lapsella on toistuvia korvatulehduksia, voidaan tilannetta ja hoitoa arvioida tarkemmin erikoissairaanhoidossa. Hoitona voidaan käyttää korvien putkitusta.

Jos lapsella on toistuvia välikorvatulehduksia, voidaan tilannetta ja hoitoa arvioida tarkemmin erikoissairaanhoidossa.

Lapsi voi olla tutkimuksiin tullessaan terve ja oireeton, mikäli tutkimus sattuu tulehdusten väliselle ajanjaksolle. Täten lähetteessä ja vanhempien haastattelussa korostuu tieto tulehdusten määrästä, aikavälistä ja oireista. Lapsen ikä, paino ja terveydentila vaikuttavat hoidon valintaan, mutta usein putkitustoimenpide voidaan varata tarvittaessa jo lähetteen perusteella.

Niin sanotut ”ilmastointiputket” asennetaan lapselle, jos lapsella on toistuvia korvatulehduksia tai ”liimakorva”, joka ei parane. Yleisesti tulehduksia tulisi olla yli 3 kertaa puolessa vuodessa tai yli 4 kertaa vuoden aikana. Päätös on kuitenkin aina yksilöllinen.

Putkituksen kontrolli tapahtuu perusterveydenhuollossa. Kontrollikäynnillä varmistetaan putkien poistumisen jälkeen, että korva on parantunut tulehduksista ja tärykalvoon ei ole tullut reikää. Mahdolliset välikorvantulehdukset putkituksen jälkeen hoidetaan myös perusterveydenhuollossa. Mikäli korvien vuoto pitkittyy, voidaan lapsi ottaa tarvittaessa myös OYSiin tarkistettavaksi.

Terveyskirjasto | Korvatulehdusten uusiutuminen ja pitkittyminen lapsella