Patologian tiloissa säilytetään sairaalassa kuolleet potilaat ja ne vainajat, joille tehdään lääketieteellinen ruumiinavaus. Patologian osaston kappelissa on mahdollista käydä hyvästelemässä vainaja.
Läheisen kuolema nostattaa monenlaisia tunteita ja omaiset joutuvat samalla hetkellä hoitamaan monia asioita, jotka saattavat olla heille ennen kokemattomia. Kuolemaan liittyvistä asioista voi keskustella osaston lääkärien ja hoitajien kanssa.
Sairaalan osastojen henkilökunta ohjaa kuolemaan liittyvien asioiden hoidossa. Kuoleman tapahduttua läheisten tulisi ottaa yhteyttä hautaustoimistoon ja vainajan uskonnolliseen tai vakaumukselliseen yhteisöön. Näiden tahojen kanssa voi alustavasti sopia hautaamiseen liittyvistä asioista sekä saada ohjausta käytännön asioiden hoitamiseen.
Patologian osastolla on pieni kappeli, jossa vainaja voidaan hyvästellä noutamisen yhteydessä. Vainajan laitto tapahtuu hautaustoimiston henkilökunnan toimesta ja he voivat sopia ajankohdan osaston kanssa läheisten puolesta. Kappeliin mahtuu kerrallaan 10 henkeä. Kappeli ja vainajan omaisten odotushuone sijaitsevat Aapistie 5B sisäpihalla katutasossa.
Osaston tai terveyskeskuksen vainajaa hoitanut lääkäri kirjoittaa kuolintodistuksen ja allekirjoittaa hautausluvan, jos lääketieteellinen kuolinsyy on selvä eikä vainajalle tehdä ruumiinavausta. Hautauslupa tulee olla kirjoitettuna ennen kuin vainaja voidaan luovuttaa.