Sikiöseulonnat
Palvelun sisältö
Jos olet raskaana, sinulla on oikeus
- ultraäänitutkimukseen alku- ja keskiraskaudessa
- sikiön kromosomipoikkeavuusriskin seulontaan
Sikiöseulontoihin osallistuminen on maksutonta ja vapaaehtoista. Seulonnasta kieltäytyminen ei vaikuta millään tavalla raskauden seurantaan, hoitoon, synnytykseen tai syntyneen lapsen hoitoon.
Sikiöseulontojen tarkoitus on parantaa mahdollisuuksia hoitaa sikiötä ja lasta sekä vähentää sairastavuutta ja lapsikuolleisuutta.
Ennen kuin osallistut seulontatutkimuksiin, pohdi perheesi kanssa tutkimustulosten mahdollisia seurauksia. Tulokset ovat useimmiten normaalit, mutta ne voivat myös kertoa, että sikiöllä on suurentunut riski kromosomipoikkeavuuteen tai johonkin tiettyyn sairauteen. Suurin osa raskaana olevista haluaa kuitenkin saada tiedon sikiön mahdollisesta vammasta tai rakennepoikkeavuudesta.
Jos seulonnassa herää epäily poikkeavuudesta, sinulle tarjotaan mahdollisuus jatkotutkimuksiin. Jatkotutkimuksissa poikkeavuus voi vahvistua tai osoittautua vääräksi. Jos sikiöllä todetaan jokin poikkeavuus tai sen riski on suuri, saat neuvontaa poikkeavuudesta ja sen ennusteesta. Tieto poikkeavuudesta auttaa suunnittelemaan raskauden seurantaa ja synnytyksen sekä vastasyntyneen hoitoa. Suomen lain mukaan myös raskauden keskeytys on mahdollista raskausviikkoon 24 asti, jos sikiöllä todetaan vaikea sairaus, vamma tai rakennepoikkeavuus.
On hyvä muistaa, että normaali tulos sikiöseulontatutkimuksessa ei aina takaa lapsen terveyttä. Kaikkia poikkeavuuksia ja sairauksia ei voi raskauden aikana löytää.
Raskausajan sikiöseulonnoista voit aina kysyä lisätietoa neuvolasta.
Toimi näin
Tarkista raskautesi kesto raskausviikkolaskurilla.
1. Kromosomipoikkeavuuden selvittäminen
Kromosomipoikkeavuuden riski selvitetään yhdistelmäseulalla eli verikokeilla ja ultraäänitutkimuksella. Käy verikokeissa ennen ultraäänitutkimusta, raskausviikoilla 9+0–11+6. Saat lähetteen laboratorioon neuvolastasi.
2. Alkuraskauden ultraäänitutkimus
Alkuraskauden ultraäänitutkimus tehdään raskausviikoilla 12+0–13+6. Varaa aika soittamalla sikiöseulontayksikköön Ouluun, Oulaskankaalle tai Kuusamoon. Ouluun ja Oulaskankaalle voit varata ajan OmaOys-palvelun kautta.
3. Rakenneultraäänitutkimus
Ultraäänitutkimus, jolla selvitetään vaikeita rakennepoikkeavuuksia, tehdään raskausviikolla 18+0–21+6 tai raskausviikon 24+0 jälkeen. Saat ajan alkuraskauden ultraäänitutkimuksen yhteydessä.
Naistentautien poliklinikka tarjoaa gynekologista erikoissairaanhoitoa ja tutkimusta.
Äitiyspoliklinikka tarjoaa raskaudenaikaista tutkimusta ja seurantaa, muun muassa raskaudenaikaisia ultraäänitutkimuksia sekä riskiraskauksien seurantaa.
8-12
8-12
8-12
8-12
Voit tiedustella ajanvaraukseen ja asiointiin liittyviä asioita puhelimitse. Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä. Noudata järjestelmän antamia ohjeita.
Kenelle ja millä ehdoin
Jos olet raskaana, sinulla on oikeus
- kahteen ultraäänitutkimukseen
- sikiön kromosomipoikkeavuusriskin seulontaan
Sikiöseulontoihin osallistuminen on maksutonta ja vapaaehtoista.