Sikiöseulonnat

Palvelun sisältö

Jos olet raskaana, sinulla on oikeus

  • ultraäänitutkimukseen alku- ja keskiraskaudessa
  • sikiön kromosomipoikkeavuusriskin seulontaan

Sikiöseulontoihin osallistuminen on maksutonta ja vapaaehtoista. Seulonnasta kieltäytyminen ei vaikuta millään tavalla raskauden seurantaan, hoitoon, synnytykseen tai syntyneen lapsen hoitoon.

Sikiöseulontojen tarkoitus on parantaa mahdollisuuksia hoitaa sikiötä ja lasta sekä vähentää sairastavuutta ja lapsikuolleisuutta.

Ennen kuin osallistut seulontatutkimuksiin, pohdi perheesi kanssa tutkimustulosten mahdollisia seurauksia. Tulokset ovat useimmiten normaalit, mutta ne voivat myös kertoa, että sikiöllä on suurentunut riski kromosomipoikkeavuuteen tai johonkin tiettyyn sairauteen. Suurin osa raskaana olevista haluaa kuitenkin saada tiedon sikiön mahdollisesta vammasta tai rakennepoikkeavuudesta. Tieto poikkeavuudesta auttaa suunnittelemaan raskauden seurantaa ja synnytyksen sekä vastasyntyneen hoitoa.

Jos seulonnassa herää epäily poikkeavuudesta, sinulle tarjotaan mahdollisuus jatkotutkimuksiin. Jatkotutkimuksissa poikkeavuus voi vahvistua tai osoittautua vääräksi. Jos sikiöllä todetaan jokin poikkeavuus tai sen riski on suuri, saat neuvontaa poikkeavuudesta ja sen ennusteesta. Suomen lain mukaan myös raskauden keskeytys on mahdollista raskausviikkoon 24 asti, jos sikiöllä todetaan vaikea sairaus, vamma tai rakennepoikkeavuus.

On hyvä muistaa, että normaali tulos sikiöseulontatutkimuksessa ei aina takaa lapsen terveyttä. Kaikkia poikkeavuuksia ja sairauksia ei voi raskauden aikana löytää.

Raskausajan sikiöseulonnoista voit aina kysyä lisätietoa neuvolasta.

Toimi näin

Tarkista raskautesi kesto raskausviikkolaskurilla.

1. Kromosomipoikkeavuuden selvittäminen

Halutessasi kromosomipoikkeavuuden riski selvitetään yhdistelmäseulalla eli verikokeilla ja ultraäänitutkimuksella. Käy verikokeissa ennen ultraäänitutkimusta, raskausviikoilla 9+0–11+6. Saat lähetteen laboratorioon neuvolastasi.

2. Alkuraskauden ultraäänitutkimus

Alkuraskauden ultraäänitutkimus tehdään raskausviikoilla 12+0–13+6. Varaa aika OmaOYS-​palvelun kautta. Ongelmatilanteissa voit olla yhteydessä myös puhelimitse.

3. Rakenneultraäänitutkimus

Ultraäänitutkimus, jolla selvitetään sikiön vaikeita rakennepoikkeavuuksia, tehdään raskausviikolla 20+0–21+6 tai raskausviikon 24+0 jälkeen. Saat ajan alkuraskauden ultraäänitutkimuksen yhteydessä.

Yhteystiedot

Palvelunumerot
Kuusamon sikiöseulonnat
Uusi puhelinnumero käytössä 10.9.2025 alkaen.
086 690 700
Puhelinaika
Ma

8-12

Ti

8-12

Ke

8-12

To

8-12

Pe

8-12

Tästä numerosta voit muuttaa ajanvaraustasi äkillisen esteen tai sairastumisen vuoksi. Aika varataan ensisijaisesti OmaOYS-palvelun kautta.

Palvelupaikka
Kuusamon sikiöseulonnat
Osoite
Raistakantie 1 A,
93600 KUUSAMO

Sikiöseulonnat Kuusamossa joka toinen viikko
To

8-16

Raskausajan sikiöseulonnat tehdään Kuusamon terveyskeskuksen äitiyspoliklinikalla.

Kenelle ja millä ehdoin

Jos olet raskaana, sinulla on oikeus

  • kahteen ultraäänitutkimukseen
  • sikiön kromosomipoikkeavuusriskin seulontaan

Sikiöseulontoihin osallistuminen on maksutonta ja vapaaehtoista.