Lasten veri- ja syöpätautien hoito sairaalassa
Palvelun sisältö
Tutkimme ja hoidamme 0–18-vuotiaita syöpään ja veritauteihin sairastuneita lapsia ja nuoria. Yleisimpiä hoitomuotojamme ovat lääke- ja solunsalpaajahoidot, sädehoidot sekä kirurginen hoito. Joskus hoitona voidaan käyttää myös kantasolusiirtoa.
Hoidamme potilasta yksilöllisesti hänen tilanteensa huomioiden. Informoimme tiiviisti myös lapsen tai nuoren perhettä. Potilaan hoitoon osallistuu eri alojen ammattilaisia, esimerkiksi lääkäri, sairaanhoitaja, psykologi ja kuntoutusohjaaja. Lapsen on mahdollista myös osallistua koulunkäyntiin sairaalastamme käsin.
Toimi näin
Lapsi tarvitsee lähetteen ja ajanvarauksen palveluumme. Lähetteen hän voi saada esimerkiksi terveyskeskuksesta. Ajanvaraus toimitetaan teille, kun lähete on käsitelty sairaalassa. Lähete saapuu meille sähköisesti.
Lastentalo
- tietoa lasten ja nuorten sairauksista sekä niiden hoidosta kotona ja sairaalassa
- tietoa sairastuneen lapsen perheelle tarjolla olevista palveluista ja tukimuodoista
- vinkkejä, miten valmistaa lasta ja nuorta sairaalahoitoon
- sairaalaklovni-videoita, joiden avulla lapset voivat tutustua sairaaloihin ja niiden toimitaan.