Lasten neurologisten sairauksien hoito sairaalassa

Palvelun sisältö

Hoidamme lasten aivo- ja hermoperäisiä sairauksia ja oireita, kuten liikehäiriöitä ja lihassairauksia sekä kehitysviivästymiä, varhaislapsuuden autismia ja esimerkiksi tarkkaavaisuuteen ja keskittymiskykyyn vaikuttavia oireita. Hoidamme myös migreenipotilaita sekä potilaita, joilla on vaikeita unihäiriöitä.

Potilaan hoitoon osallistuu tiimi, joka voi koostua muun muassa lääkäristä, sairaanhoitajasta, puheterapeutista ja fysioterapeutista. Potilaan tutkimisessa käytämme apunamme esimerkiksi kuvantamis- ja laboratoriotutkimuksia tai erilaisia toiminnallisia tutkimuksia. Vaikeammat neurologiset oirekuvat hoidamme osastoillamme.

Toimi näin

Lapsi tarvitsee lähetteen ja ajanvarauksen palveluumme. Lähetteen hän voi saada esimerkiksi terveyskeskuksesta. Ajanvaraus toimitetaan teille, kun lähete on käsitelty sairaalassa. Lähete saapuu meille sähköisesti.

Yhteystiedot

Palvelulla ei ole asiointikanavia tällä alueella