Lasten kirurgisten sairauksien hoito sairaalassa

Palvelun sisältö

Lastenkirurgialla yleisimpiä kirurgista tutkimusta ja hoitoa vaativia sairauksia ovat murtumat ja muut vammat sekä erilaisiin kehityshäiriöihin, vammojen jälkitiloihin ja akuutteihin ja kroonisiin sairauksiin liittyvät ongelmat. Lastenkirurgialla hoidamme myös pään alueen vammoja ja sairauksia.

Lisääntyvä määrä kirurgisista leikkauksista voidaan tehdä päiväkirurgisesti, jolloin lapsi saapuu sairaalaan leikkauspäivänä ja kotiutuu saman päivän aikana. Suuremmissa leikkauksissa lapsi tulee edeltävänä päivänä sairaalaan, siirtyy leikkauksen jälkeen osastolle ja kotiutuu myöhemmin osastolta muutaman vuorokauden kuluttua.

Toimi näin

Päivystykselliset potilaat tulevat meille päivystyksen kautta tai esimerkiksi toisesta sairaalasta.
Suunniteltua hoitoa varten lapsi tarvitsee lähetteen ja ajanvarauksen yksikköömme. Lähetteen hän voi saada esimerkiksi terveyskeskuksesta. Ajanvaraus toimitetaan teille, kun lähete on käsitelty sairaalassa. Lähete saapuu meille sähköisesti.

Yhteystiedot

Palvelupaikka
OYSin Lastenkirurgian osasto
Osoite
Kajaanintie 50,
90220 OULU

OYS A-rakennus, 6. kerros

Lastenkirurgian osasto sijaitsee OYSin A-rakennuksessa.

Palvelupaikka
OYSin Lastenkirurgian poliklinikka
Osoite
Kajaanintie 50,
90220 OULU

OYS A-rakennus, 1. kerros
Palveluaika
Ma

8-15

Ti

8-15

Ke

8-15

To

8-15

Pe

8-15

Lastenkirurgian poliklinikka sijaitsee OYSin A-rakennuksessa.

Palvelunumerot
OYSin Lastenkirurgian osasto
Vastaava hoitaja
083 155 970
Osastonsihteeri
083 155 173

Voit soittaa palvelunumeroomme, jos sinulla on kysyttävää esimerkiksi lapsesi hoitoon liittyen.

Palvelunumerot
OYSin Lastenkirurgian poliklinikka ja lasten gastroenterologian poliklinikka
Ajanvaraus
08 315 5005
Soittoaika
Ma

8-14.50

Ti

8-14.50

Ke

8-14.50

To

8-14.50

Pe

8-13.50

Voit soittaa palvelunumeroihimme, jos sinulla on kysyttävää esimerkiksi lapsesi hoitoon liittyen. Käytössämme on takaisinsoittopalvelu.