Gynekologisten syöpien tutkimus ja hoito
Palvelun sisältö
Naistentautien syöpäpoliklinikalla tutkimme, diagnosoimme ja hoidamme kaikkia naisten gynekologisia syöpiä Pohjois-Suomen alueella. Gynekologisia syöpiä ovat kohdunrungon, ulkosynnyttimien, kohdunkaulan, emättimen, munasarjojen ja istukan syövät. Syövästä ja levinneisyydestä riippuen yleisiä hoitomuotoja ovat leikkaukset sekä säde- ja lääkehoidot. Ennuste riippuu leikkauslöydöksistä ja levinneisyydestä. Yleisesti hyvä ennuste on matalan asteen kohdunrungon syövässä, joka paranee usein leikkauksella, eikä siihen tarvitse lisähoitoja.
OYSin naistentautien syöpäpoliklinikalle tullaan lähetteellä. Ennen lähetettä potilaalle on tehty alkuselvittelyt, kuten otettu erilaisia näytteitä (papa ja koepala), joiden perusteella epäillään syöpää tai syöpä on mahdollisesti jo todettu. Naistentautien syöpäpoliklinikalla teemme lisätutkimuksina verikokeita, gynekologisia tutkimuksia sekä ultraääni- ja kuvantamistutkimuksia.
Jos lisätutkimuksia ei tarvita, tehdään ensimmäisellä käynnillä yleensä myös hoidon suunnittelu ja katsotaan soveltuvuutta leikkaukseen. Hoidot aloitetaan toisella käynnillä. Syöpäepäily voi myös paljastua hyvänlaatuiseksi kasvaimeksi tarkemmissa tutkimuksissa. Gynekologisiin syöpiin sairastutaan yleisimmin noin 55 vuoden iässä.
Toimi näin
Tarvitset lähetteen ja ajanvarauksen palveluumme. Lähetteen saat omasta terveyskeskuksestasi tai työterveyshuollostasi. Ajanvaraus toimitetaan sinulle, kun lähete on käsitelty sairaalassa. Lähete saapuu meille sähköisesti.
9-21
9-21
9-21
9-21
9-21
9-21
9-21
13-19
13-19
13-19
13-19
13-19
13-19
13-19
Aina avoinna
Hoidamme synnyttäneitä perheitä ja naistentautipotilaita, kuten leikkaus- ja toimenpidepotilaita sekä naistentautien syöpäpotilaita. Hoidamme myös raskaana olevia, joiden alkuraskauden ongelmat vaativat sairaalahoitoa tai joiden perussairaus edellyttää osastoseurantaa tai synnytys käynnistetään.
8-15.15
8-15.15
8-15.15
8-15.15
8-14.15
Naistentautien syöpäpoliklinikalla hoidetaan naistentautien syöpiä sairastavia naisia. Naisten syöpätautien poliklinikka sijaitsee naisten poliklinikoiden yhteydessä.
Naistentautien syöpäpotilaiden sytostaattihoidot hoidetaan OYSin Syöpä- ja veritautien poliklinikalla, jonka käyntiosoite on OYS S-sisäänkäynti, S4, 3. kerros. Naistentautien syöpäpotilaiden hoitovastuu ja hoidon suunnittelu tehdään naistentautien syöpäpoliklinikalla.
Voit soittaa palvelunumeroihimme, jos sinulla on kysyttävää esimerkiksi hoitoosi tai lapsesi hoitoon liittyen.
8-12
8-12
8-12
8-12
8-12
Voit soittaa palvelunumeroomme ilmoitettuina ajankohtina, jos sinulla on kysyttävää esimerkiksi hoitoosi liittyen. Käytössämme on takaisinsoittopalvelu.