Geriatrinen osastohoito sairaalassa
Palvelun sisältö
Hoidamme osastoillamme akuutisti sairastuneita iäkkäitä. Erityisosaamistamme on kokonaisvaltainen geriatrinen arvio ja siihen perustuva kokonaishoitosuunnitelman laatiminen. Toteutamme osastoillamme kuntouttavaa hoitotyötä. Hoidossa korostuu sekavuuden ja kaatumisten ehkäisy ja hoito. Hoidon tavoite on mahdollisimman hyvä toimintakyky. Laaja-alaiseen geriatriseen arviointiin osallistuvat osastojemme eri ammattilaiset: lääkärit, fysioterapeutit, toimintaterapeutit, sairaanhoitajat, lähihoitajat ja palveluohjaajat.
Kohderyhmäämme ovat pääsääntöisesti yli 75-vuotiaat kotona asuvat iäkkäät, joilla on toimintakyvyn tai muistin haasteita. Tapauskohtaisen harkinnan perusteella hoidamme nuorempia 65–74-vuotiaita, jos potilas kokonaistilanteen perusteella soveltuu geriatrisen hoidon piiriin.
Osastoillamme hyväkuntoiset potilaat kertovat voinnistaan ensisijaisesti itse omaisille. Heikkokuntoisten tai muistisairaiden kohdalla annamme tietoja yhdelle lähiomaiselle tai potilaan asioiden hoitajalle potilaan toiveen mukaisesti. Toivomme potilaan ja omaisten sopivan keskenään, kuka omaisista toimii yhdyshenkilönä ja välittää tiedon muille potilaan läheisille. Toivomme myös yhdyshenkilön varmistavan, että hänen puhelinnumeronsa on ajantasaisesti kirjattu potilaan yhteystietoihin.
Toimi näin
Osastoillemme tullaan lääkärin lähetteellä päivystyksestä tai terveyskeskuksesta. Ajanvarauspotilaille ilmoitetaan aika, kun lähete on hyväksytty sairaalassa.